2/17/2019

VALOA FESTIVAL | VALOA PIMEYTEEN PT. 2

Jos edellinen Valoa Festivalista kertova postaus on syystä tai toisesta mennyt ohi, niin pääset lukemaan sen tästä. Lauantai oli perjantain tapaan täynnä toinen toistaan  upeampia keikkoja ja ihmisiä.
PIMEÄ HEDELMÄ



Tampereen ympäristöstä lähtöisin olevien Kaisa Cleva'n ja Vane Vanen muodostama rapduo Pimeä Hedelmä oli, paremman ilmaisun puutteessa, erittäin fresh. Raskaasti bassoon nojaavat biitit yhdistettynä ironisen hauskoihin ja paikoitellen jopa synkkiin sanoituksiin muodostaa toimivan kokonaisuuden. Spoken word - tyyppisestä lausunnasta tulee paikoitellen mieleen viime postauksessa mainittu SITOI.

Uusien, läpimurtoa tekevien artistien ja bändien live-esiintymiset, on allekirjoittaneelle yksi mielenkiintoisimmista asioista festareilla. Mä en osaa sanoa oikein mitään yhdestäkään artistista pelkkien biisien perusteella. Muun muassa Valoa - festareilla, sekä Lost in Musicissa on sopivassa suhteessa niin keikkailun konkareita, kuin uusia tulokkaita.

Toivottavasti Pimeä Hedelmä nähdään tänä kesänä jollain festareilla, sillä heidän soundi tulee kuulostamaan todella hyvältä kauniisti hämärtyvässä kesäillassa.



EVA + MANU



Alkuvuodesta uusimman "In The Woods" EP'n julkaissut Eva + Manu ovat aina yhtä ihastuttavia. Niin paljon lämpöä ja Pakkahuone täynnä onnellisina hymyileviä ihmisiä. Evan & Manun lavakarisma ja se palo, mikä heillä on musiikkiin loistaa yleisölle niin kirkkaana, että on vaikeaa olla hymyilemättä, kun heitä katsoo.

KAURIINMETSÄSTÄJÄT


"Ku välil menee vaan niin lujaa,
must tulee ihan vauhtisokea"





Voi Kauriinmetsästäjät! Siitä asti, kun Huudan EP tuli vuoden 2017 lopussa, allekirjoittanut on ollut ihan myyty. Juuri sellaista tanssittavan rentoa musaa, mitä voi myös tilanteen vaatiessa kuunnella tuijottaen pimenevää talvi-iltaa parvekkeelta, samalla kun pohtii elämän kiemuroita.

Mun osalta kyseinen (huikea!) keikka tosin päättyi vähän ikävänpuoleisesti. Ilmeisesti vilkkuvat valot, lievä stressi ja univelka oli sellainen yhdistelmä, joka johti pyörtymiseen. Omissa muistikuvissa on pienoinen aukko tapahtumahetkeltä, mutta tilanteeseen reagoitiin heti ja sain apua. Muistan hämärästi hetken, jossa makasin lattialla ja ympärillä näkyi ihmisten kasvoja. Ja muistan, että yksi ensimmäisiä huolia oli kamerani senhetkinen sijainti. Ihan loogisista syistäkin, koska kamera on tärkein työvälineeni ja samalla myös arvokkain omistamani asia. Kamera oli turvassa ja kunnossa, samoin kuin allekirjoittanut. 

Tilanteen pelottavuudesta huolimatta selvisin säikähdyksellä ja mustelmilla. Iso kiitos ihmisille, jotka auttoivat ja niille, jotka on myötäeläneet ja tsempanneet! Tämän myötä mä tajusin taas kerran, kuinka upeiden ja välittävien ihmisten kanssa mä saan tehdä ja kokea upeita asioita.

Vaikka ihan aina ei tunnukaan siltä, niin maailmassa on vielä paljon hyvää ja hyviä tyyppejä!