12/23/2019
MYSIG 2019 | RENNON FIILIKSEN ILTA
9/12/2019
SEINÄJOKI HIPHOP FESTIVAL | PERJANTAI
Viime viikonloppuna kävin tutustumassa uuden kotipaikkakuntani tapahtumatarjontaan, kun Rytmikorjaamon alueella juhlittiin kesän päätöstä Seinäjoki Hiphop Festivalin merkeissä. Kahteen päivään mahtui lukuisia hyviä artisteja niin Suomesta, kaukaisimpien räppäreiden ollessa Yhdysvalloista.
Alla fiiliksiä perjantain menosta ja meiningistä.
Koko kesän tien päällä viettänyt Ibe avasi perjantaipäivän. Aikaisesta soittoajasta huolimatta, paikalla oli runsaasti porukkaa ja yleisö oli hyvin mukana. Perjantainen energiaa ja tunteita täynnä ollut esiintyminen oli viimeisimpiä esiintymisiä ennen ansaitulle keikkatauolle jäämistä.
TIPPA
Tipan keväällä julkaistu "Matias" - albumi on ollut yksi mun tämän vuoden kuunnelluimmista levyistä. Olen muutaman kerra nähnyt kyseisen herran livenä, silloin kun hän teki musiikkia nimellä Tippa T, joten olin enemmän kuin innoissani, kun oääsin vihdoinkin näkemään soundiaan täysin muuttaneen artistin. Pakko todeta, että akustinen kitara & mies on sellainen yhdistelmä, joka toimii tilaneessa kuin tilanteessa. Minimalistisen riisuttu versio "Salaisuus" - biisistä, veti allekirjoittaneen hiljaiseksi kauneudellaan.
Keikan jälkeen pääsin ottamaan kuvan keikkaansa tyytyväisestä ja silminnähden onnelisesta Tipasta.
ADIKIA
Perjantai-iltana Seinäjoella nähtiin kymmenen vuotta musiikkia tehnyt yhdysvaltalainen räppäri Chris Webby, joka oli itselleni uusi tuttavuus. Yksi festareiden parhaimpia ominaisuuksia on juuri se, että esiintyjälistasta löytyy itselle vieraampia artisteja. On helpompi mennä katsomaan itselleen vierasta artistia festareilla, kuin ostaa lippu yksittäiselle keikalle. En tiennyt Chris Webbystä ja hänen musiikistaan juuri mitään ennen hänen keikkaansa, mutta nyt soittolistaltani löytyy muutamia hänen biisejään.
8/11/2019
8/09/2019
FEELINGS FROM SHTUDOWN FESTIVAL
Sliki&Hamuelos on helsinkiläinen r&b-vivahteista musiikkia tekevä kaksikko, jotka olen mainninnut blogissa muutamaan otteeseen. Shutdown Festivalilla avautui kuitenkin ensimmäinen tilaisuus nähdä kyseinen kaksiko livenä . Ja voi että, miten kovasti mä nautin joka sekunnista! Vaikea kirjoittaa auki sitä tunnekokemusta, minkä rennot biisit, joiden lyriikoissa on silti vahva sanoma aiheuttaa allekirjoittaneessa. Ja se energia, millä nämä tyypit veti loppuun asti, vaikka keikka olikin sellaisena ajankohtana, että ihmiset alkoivat vasta pikkuhiljaa saapumaan festareille.
YEBOYAH
Mä tunnustan, että olin kuullut juuri ja juuri yhden biisin Yeboyahilta, ennen kuin menin katsomaan hänen keikkaansa. Ihan mielettömän hyvä flow ja energia. Välttelen termiä girl power, mutta sitä se pohjimmiltaan oli. Keikalla kuultiin myös tapahtuma-ajankohtana julkaisemattomia biisejä tuoreelta itsekustanne EP'ltä nimeltä Elovena. Tykkäsin kyseisestä kokonaisuudesta heti, kun sen ensimmäistä kertaa kuuntelin alusta loppuun. Tällä mimmillä on niin paljon poweria ja tahdonvoimaa, että hänestä kuullaan vielä isosti!
IBE
Ibe on varmaan jokaisella tätä blogia aktiivisesti lukevalle tuttu artisti - sen verran monta kertaa olen hänestä kirjoittanut. Keikan puolivälissä tajusin, kuinka paljon Ibe on kehittynyt muutamasa vuodessa kierrellessään ympäri Suomea. Tänä päivänä lavalla näkee itsevarman nuoren miehen, joka nauttii jokaisesta hetkestä ja vuorovaikutuksesta yleisön kanssa. IBE vähän niin kuin on allekirjoitaneelle sellainen elävän elämän esimerkki siitä, että ihan mikä tahansa on mahdollista kunhan vain uskoo itseensä.
Keikkasetti oli viimeisen päälle hiottu ja sisälsi niin uuden Ibelius - levyn biisejä, kuin vanhempia ensimmäisen julkaisun biisejä. Jos tätä kokemusta pitäisi jotenkin kuvailla niin sanoisin,että tunteiden vuoristorata - positiivisella tavalla.
6/26/2019
PORTRAITS | MINNA & TUULI
Minna |
Tuuli |
Kesäkuussa aika on mennyt kuin siivillä ja aikaa valokuvaukseen ei ole oikein löytynyt mistään. Mutta onneksi näin heinäkuun kynnyksellä kalenterista löytyy runsaasti vapaata tehdä mielenkiintoisia juttuja ja kuvata uusia paikkoja, ihmisiä ja hetkiä.
Ylläolevat kuvat Minnasta ja Tuulista on otettu muutama päivä sitten. Tykkään noiden kuvien violettiin taittavasta värimaailmasta, sekä fiiliksestä todella paljon. Kaikki kuvat on otettu aika spontaanisti tupakan mittaisella tauolla, joten asennot ja ilmeet ovat niin luonnollisia kuin ne vain voivat olla.
ENG: I've been super busy at work and with entrance exams for the past month, that I haven't had any time to take photos. Gladly I'll have lots of free time in July, so that automatically means more time for photography. And also seeing new places and meeting new faces.
Those photos of Minna and Tuuli were taken a couple of days ago. Those purpleish tones and mood is my favorite things in those captures. All of those photos were spontaneously taken on a cigarette break, so model's poses and expression are as natural as it gets.
5/29/2019
MITÄ OON KUUNNELLUT VIIME AIKOINA?
LAURI HAAV - NYT JA HETI EP
Alkuvuodesta PME'lle signattu jyväskyläläinen Lauri Haav julkaisi ihastuttavan Nyt ja Heti EP'n tämän kuun alussa. Muun muassa parisuhdeongelmia ja omaa minäkuvaa käsittelevän EP'n biisikirjon laajuus yllätti: Kilipää steelo & Onksul Todisteita (feat. Tohtori Getto & Gettomasa) kaltaisia biisejä, jotka toimii klubiympäristössä paremmin kuin hyvin, sekä unenomaisen letkeitä, The Weekend - vibaisia biisejä, jotka sopii täydellisesti yksinäisten perjantai-iltojen taustamusiikiksi. Allekirjoittaneeseen iskee kaikista eniten sellaiset bisiit, jotka saa ajattelemaan. Tästä syystä mun omat henkilökohtainen lemppari tältä EP'ltä on Öisin. Välillä on nimittäin vaikea löytää sanoja päässä pyöriville keloille, ja kun löytää jostain biisistä tarttumapintaa, on vähän helpompi hengittää. Tulee nimittäin tunne siitä, että ei oo yksin ajatusten kanssa.
Jyväskylä on biiseissä kuuluvan murteen lisäksi vahvasti edustettuna EP'llä. Biisien tuottajalistalta löytyy kaksi nimeä - kumpikin Jyväskylästä: Ruuben, sekä Aaro630, jonka 55 - biisistä kirjoitin viime keväänä.
GOODJOBLARRY, MUSTA HANHI, FETTI, SLUSHHER - KARKUUN
Karkuun - biisin omaperäinen ja hetkittäin jopa tummanpuhuva soundi on se mistä turkulaisen tuottajan GoodJobLarryn tunnistaa. Kyseinen biisi on alunperin syntynyt viime kesänä erään korkelta lauletun kertsin omaavan emobiisin inspiroimana. Kun ajatus tuottajalevyn tekemisestä konkretisoitui, kovalevylle unohtunut biisi hioutui lopulliseen muotoonsa.
Allekirjoittaneen kirjoissa ja kansissa tämä biisi on yksi tämän kevään kovimmista julkaisuista. Jo ihan sen puolesta, ketä tätä biisiä on ollut tekemässä. Turun musaskene elää ja voi hyvin, kiitos tälläkin biisillä kuultavien Mauno Gang'in Mustan Hanhen ja Fettin, joilta on tänä keväänä tullut mielenkiintoisia julkaisuja. Tietenkään unohtamatta tuottajana paremmin tunnettua Slushheria.
MUSTA HANHI - HENGITTÄÄ (FEAT. ROBBA)
Musta Hanhi julkaisi toukokuun alussa pitkästä aikaa uutta musiikkia. Jo ensimmäisellä kuuntelukerralla Hengittää – biisi aiheutti kylmät väreet ja meni ihon alle. Juuri noista syistä biisi onkin ollut kovassa soitossa koko kuukauden ajan. Kyseisellä biisillä on fiittaamassa Robba, joka oli ainakin allekirjoittaneelle uusi tuttavuus. Fiittivalinta on erittäin onnistunut, koska se tekee tästä biisistä tasapainoisen ja toimivan kokonaisuuden.
”Ahdistusoireit,yks varjo lisää.
Haluun vaa olla
Haluun hengittää”
”Huukki kertoo siitä pitkästä hetkestä, kun on pakko huutaa happee ja haluut vaan olla”
Varmaan aika moni osaa samaistua siihen fiilikseen, kun sä olet niin poikki ja sen takia sä et halua tai edes jaksa mitään, muuta kuin vain olla. Ja jos sä et käsittele sitä asiaa, mikä aiheuttaa ahdistusta > siitä tulee yksi varjo lisää. Ikään kuin loppumaton oravavanpyörä.
”Omalla kohdalla paras kanava purkaa viboja on musiikki ja tää biisi oli vaan tehtävä”, näin totesi Musta Hanhi, kun kyselin biisin luomisprosessista. Niin kuin biisin lyriikoista voi päätellä, ”Hengittää” – biisi on tehty vaikeana ajanjaksona, ja sen tekeminen on toiminut terapiana.
SLIKI & HAMUELOS - LOUKKU (prod. Salahpolo)
Kesäbiisi! Tämä oli se ihan ensimmäinen ajatus, kun kuulin Slikin & Hamueloksen uuden biisin ”Loukku”. Kesällä 2018 Monspin kautta debyyttilevyn "Memento", julkaisseen kaksikon uniikki r&b - vivahteinen soundi on alusta asti kiehtonut. Ja nimenomaan se kontrasti mikä tämän kaksikon biiseissä on: biitit on hyväntuulisen keveitä, kuin kesäpäivät ja silti sanoituksissa pystytään käsittelemään painaviakin asioita.
Loppusyksystä tehty Loukku kertoo voimakkaasta ihastumisen/rakastumisen tunteesta, johon kuulijan on helppo samaistua ikään tai sukupuoleen katsomatta. Soundin ja sanoman puolesta biisi sopii tilanteeseen kuin tilanteeseen: perjantaiyöhön sekä sunnuntai-aamuun. Sekä niihin pimeisiin yksinäisiin öihin ja sateisiin ikkunoihin.
Kesällä Sliki&Hamuelos on mahdollista bongata ainakin tänä perjantaina (31.5.) Bites Backyardin kesäkauden avajaisissa Helsingissä. Rare x The New Fresh – kiertue tuo kyseisen kaksikon Jyväskylään 7.6. monien muiden ajankohtaisen ja mielenkiintoisen artistin kanssa.
Jos haluat pysyä ajan hermoilla muun muassa siitä milloin tulee uutta musaa ja missä muualla heidät on mahdollista nähdä keikalla tänä kesänä, ota Instagramissa @slikihamuelos sekä @skorpioni - tilit seurantaan.
Jens Zittingin tekemän videon Loukku - biisistä pääset tsekkaamaan tästä alta!
5/07/2019
PORTRAITS | JENNA & FLOWERS
Oho, minä kuvaamassa jotain muutakin kuin keikkoja? Ihmeitä näköjään tapahtuu, aina silloin tällöin. Mun on ollut tarkoitus kuvata potretteja jo jonkin aikaa, mutta kaiken kevätkiireen ja pääsykokeiden keskellä siihen on ollut vaikea löytää aikaa.
Oon jo pidempään halunnut käyttää kukkia tehostekeinona kuvissa ja viimeinkin muutama viikko sitten siihen tarjoutui tilaisuus, kun sain heittäytymiskykyisen mallin kameran eteen. Harvemmin tulee kuvattua studiossa salaman ja valojen kanssa, joten aluksi oli pientä hakemista - niin kuin aina. Mä oon tähän lopputulokseen todella tyytyväinen! Kiitos mallina toimineelle Jennalle ja mallin upeista meikeistä Roosalle, joka ymmärsi minkälaista tyyliä hain takaa, vaikka en osannutkaan kunnolla selittää.
4/25/2019
GIGS | UUDEN AALLON MIELENKIINTOISIMMAT ARTISTIT PAKKAHUONEELLA
Mä oon viime viikkoina viettänyt enemmän aikaa autossa ja bussissa, menossa paikasta A paikkaan B, kuin olen ollut kotona. Ja se on ollut todella virkistävää, kuin samojen maisemien katselu päivästä ja viikosta toiseen. Mulle on viime aikoina ihmetelty sitä, miksi ihmeessä matkustan kahdeksansataa kilometriä kuvatakseni keikkoja? Vastaus on hyvin yksinkertainen: mä tykkään siitä mitä mä teen niin paljon, että mä olen valmis liikkumaan sen takia. Totta kai mä voisin myös istua kotona ja odottaa, että kiinnostavia asioita alkaisi tapahtua kahdenkymmenen kilometrin säteellä. Ja voisinhan mä myös kuvata esimerkiksi luontoa, kun metsään pääsee suoraan kotiovelta, mutta se ei innosta samalla tavalla. Fakta on se, että ketään ei tulla hakemaan kotoa töihin, tai yhtään mihinkään muuallekaan.
Viime torstaina olin pitkästä aikaa Tampereella, missä on viime aikoina järjestetty jos jonkinmoista kiinnostavaa keikkaa ja festaria. Torstaina Events 365 järjestämä tapahtuma täytti Pakkahuoneen Gettomasasta, Ibestä ja Melosta, sekä mielenkiintoisista uransa alussa olevista uuden aallon räppäreistä: Sexmane, Le Fvbelos ja Cavallini&Shrty.
SEXMANE
Lokakuussa tuplasinkun Hulluks / Kauas julkaissut Le Fvbelos aiheutti kylmiä väreitä ja muutaman silmäkulmasta karkuun päässeen kyyneleen, juurikin Kauas - biisin aikana. Mä ihailen sitä, miten keikan aikana pystyy näyttämään itsestään monta eri puolta ja tunnetta. Niin paljon energiaa ja vauhtia ja positiivisuutta. Keikalla kuultujen biisien perusteella, odotan Le Fvbeloksen uutta materiaalia todella paljon!
CAVALLINI&SHRTY
Alkukuusta julkaistu Marimekko - sinkku, jossa oli mukana Babyface Bax enteilee sitä, että uutta materiaalia on tuloillaan.
IBE
"Mikä on sun hustle, mikä on sun tapa selvitä / Mistä löytyy avain jolla pääset ulos sellistä?" Erittäin hyviä kysymyksiä, joita oon viime aikoina pohtinut - ja löytänyt vastauksen. Sä luet just mun tapaa selvitä - tätä blogia.
GETTOMASA
Torstai-illan päätti Gettomasa, jonka alkuvuodesta julkaistu "Muijii Stadis" - sinkku on ollut kovassa kuuntelussa, ihan sama mikä tilanne tai fiilis, niin tosta biisi toimii. PME'n alla julkaistulta Chosen One esikoisalbumi kolahti silloin muutama vuosi sitten kovasti ja sieltä on jäänyt muutamia biisejä soittolistoille. Torstai oli kuitenkin eka kerta, kun pääsin todistamaan Gettomasaa livenä ja pakko todeta, että hänen ääni on kuin samettia korville.
Puhuin viime postauksessa auki olevista vappu-suunnitelmista ja Pyhän houkuttelevista vappumeiningeistä. Iben & Melon lisäksi keikkatarjonnasta löytyy myös Gettomasa. Nämä on näitä hetkiä, kun toivoisin omistavani ajokortin ja auton, kun houkutus lähteä pohjoisesta pohjoisemmaksi on niin kova, mutta julkinen liikenne loistaa poissaolollaan tai aiheuttaa harmaita hiuksia ongelmallisine aikatauluineen. Mutta enköhän mä jotain keksi, jos päätän lähteä tutustumaan Pyhän maisemiin.