4/15/2019

GIGS | IBE x MELO / 45 SPECIAL, OULU






Mun juttuja pidempään seuranneet tietääkin, että olen viimeisen parin vuoden aikana seurannut suomirapin uudeksi sukupolveksi tituleerattujen artistien tekemisiä mielenkiinnolla. Etenkin uriensa suhteen tällä hetkellä kovassa nousukiidossa olevat, alkuvuodesta uuden Ibelius – albumin julkaissut IBE ja muutama viikko takaperin ”Marimekko” – nimisen biisin julkaissut Melo on vilahdellut blogissa ja Instagramin kuvafiidissä useaan otteeseen.

Kaksikko on kiertänyt ja kiertää kevään aikaan Suomen suurimpia paikkakuntia Rundiksi nimetyn kiertueen alla, joka tulee huipentumaan Blockfesteille elokuun puolessa välissä. Viime perjantain pysähdyspaikkana toimi Oulu, joka taitaa tämän tekstin kirjoitushetkellä olla pohjoisin paikkakunta, jossa he ovat vierailleet. Vappuna pohjoisimman paikan titteli puolestaan siirtyy Pyhälle, kiitos Pyhän vapun. Allekirjoittanut itse on viimeiset vuodet viettänyt vappua turvallisesti kotitunturissa Rukalla, mutta tänä vuonna houkutus katsastaa Pyhän vappumeiningit ja laskukelit on melkoinen.

Älyttömästi energiaa ja positiivinen fiilis on vakio, mitä tulee sekä Melon, että Iben keikkoihin. Kummastakin näkee, että lavalla oleminen on hauskaa ja se tarttuu myös yleisöön. Kulunut alkuvuosi, etenkin viimeiset pari viikkoa on ollut hektisiä ja stressaavia. Ja perjantaina oli pieni hetki, jolloin mietin, että jaksanko ylipäätään lähteä tsekkaamaan keikkaa. Onneksi menin, nimittäin kaikki mielessä pyörivät asiat ja to do – listat nimittäin unohtui aika nopeasti.

Kyseinen keikka oli tosiaan ikärajaton ja runsaasta yleisöstä löytyi lukuisia ihmisiä, jotka osasi ainakin puolet biiseistä ulkoa. Ikärajattomilla keikoilla on aina omanlaisensa tunnelma. Yksi mun lemppariasioista Melon keikkasetissä on ehdottomasti se, että se sisältää Soundcloudissa samoihin aikoihin FREDA 4EVA'n kanssa julkaistun ***SOUNDRACK TO BUSS TO*** - EP'n biisejä. Niissä on kiva viba, joka toimii livenä erittäin hyvin ellei täydellisesti.

1 kommenttia:

  1. Siis ittellä on aina ollu unelmana just käydä jollain tommosella keikalla, jolla ei oo ns. tosi isoa faniporukkaa, vaan ovat just nousemassa. Mutta en tiedä yhtään, että mistä voisin löytää jotain hyviä räppäreitä/bändejä, jota vois käydä jossain kattomassa, onko sulla mitään ehdotusta mistä löytyis tai ketä suosittelisit? :)

    ReplyDelete